Tietoja minusta
Olen Valviran laillistama puheterapeutti, filosofian maisteri.
Olen valmistunut Helsingin yliopistosta vuonna 2010 ja suorittanut kliinisen harjoitteluvuoden Tukholman Karoliinisessa instituutissa lukuvuonna 2005-2006.
Olen hoitanut monipuolisesti puheterapeutin tehtäviä vuodesta 2007 lähtien:
- Helsingissä aikuisneurologisessa tutkimus- ja kuntoutusyksikössä
- HUS Lasten foniatrisessa tutkimusyksikössä
- HUS Korvasairaalan poliklinikalla ja osastotyössä
- Vantaalla perusterveydenhuollon arviointi- ja hoitotyössä
- Yksityisenä ammatinharjoittajana Porvoossa vuoden 2015 alusta lähtien.
ERITYISOSAAMISALUEITANI ovat:
- lasten kielellisten ja puhemotoristen vaikeuksien arviointi ja kuntoutus
- aikuisten ja lasten äänenkäyttö, äänihygienia ja ilmaisutaidot
- änkytys
- pään- ja kaulanalueen leikkauksiin liittyvien jälkitilojen hoito ja kuntoutus
- syömisen ja nielemisen vaikeudet
- aivoverenkiertohäiriöihin ja aikuisneurologisiin sairauksiin liittyvien kommunikoinnin ja nielemisen vaikeuksien tutkiminen ja kuntoutus.
Lisäksi olen toiminut mukana HUS Korvaklinikan tutkimusryhmissä ja julkaisuissa, liittyen palan tunteeseen kurkussa (globus), nielemishäiriöihin ja lasten kaulanalueen leikkauksiin.
Olen KELAn palveluntuottaja vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapeuttina. Lisäksi toteutan puheterapiaa Keski- ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen, VaKe hyvinvointialueen ja HUSin ostopalvelusopimuksilla.
Toteutan puheterapeuttiset tutkimukset ja kuntoutuksen suomen kielellä. Vastaan mielelläni puheterapiaan liittyviin kysymyksiin myös ruotsiksi ja englanniksi.
KOULUTTAUTUMINEN JA KONFERENSSIT
- Update European Dysphagia, 2009, EGDG-European Group of Diagnosis and Therapy of Dysphagia and Globus pharyngis/Munich
- DPNS® – Deep Pharyngeal Neuromuscular Stimulation, 2009, Suomen DPNS-yhdistys/Vantaa
- Kosketusvihjeet lasten puhemotoriikan kuntoutuksessa, 2009, Sanamaailma/Vantaa
- LSVT – Lee Silverman Voice Treatment, 2008, The LSVT®Foundation/Helsinki
- HYKS-Foniatrisen yksikön lasten kielihäiriöiden syventävät koulutuspäivät, 2008, 2009, 2010 Helsinki
- Voimavarakeskeisyyttä terapiatyöhön 2010, Sanamaailma/Vantaa
- Suomen puheterapeuttiliiton koulutuspäivä Monikulttuurinen lapsi 2010, Paasitorni, Helsinki
- Comprehensive Management of Dysphagia, EGDG Annual Meeting 2010, Thessaloniki
- Vantaan kaupungin lasten kielelliseen kuntoutukseen liittyvät koulutuspäivät vuosina 2011-2012
- Harvinaiset orofakiaaliset oireyhtymät ja niiden kuntoutus, 2011, Soty ry, Helsinki
- LET - Language Enrichment Therapy, Leena Salonen, 2012, Vantaa
- Dysfagian moniammatillisen hoidon haasteet, 2012, Soty ry, Helsinki
- OPT- Oral Placement Therapy Tasot 1 & 2 2013 , Talktools® / Soty ry, Helsinki
- OPT- Feeding course 2014, Talktools® / Soty ry, Helsinki
- Tukiviittomien syventävä kurssi, 2015, Lasten neurologisen kuntoutuksen yhdistys, Helsinki
- Aikuisneurologisen puheterapian nykytila ja käytänteet, 2015, Afasian kuntoutustutkimus ry, Helsinki
- GAS -koulutus, 2015, Kela, Helsinki
- Lasten pragmaattisten taitojen arviointi ja kuntoutus, 2016, Vantaa, Lasten neurologisen kuntoutuksen yhdistys
- Näin ohjaan yhteisöä, 2016, LiveWeb, Terapeija Oy
- Äänteistä puhetta - Näkemyksiä ympäristön ohjaukseen äänteellisessä kuntoutuksessa, 2016, Annukka Kuutsa ja Tuula Savinainen-Makkonen, Vantaa
- Dysphagia Management with Cervical Auscultation, 2016, Vantaa, Suomen Dysfagian Kuntoutusyhdistys ry
- Sensorinen Integraatio lasten puheterapiassa, FT Stephanie Kurtenbach / Sanamaailma, 2016, Vantaa
- Ipad kuntoutuksessa ja opetuksessa, 2016, Lasten neurologisen kuntoutuksen yhdistys, Helsinki
- Tietosuoja Webinar, 2016, Castren&Snellman ja Terapeija Oy
- Better Conversations with Aphasia, 2016, Afasian kuntoutustutkimus ry, Helsinki
- LOOK - Lapsen Oikeus Osallistua Kuntoutukseensa, 2017, Metropolia, Helsinki
- SPEAK OUT!® -Parkinson Voice Project 2017
- Puheterapiaa etänä, 2017, Terapeija Oy
- Satujooga, 2017, Oulu, JoogAurinkolapsi
- Etenevät kielihäiriöt: diagnostiikkaa ja kuntoutuskokemuksia, 2017, Helsinki, Afasian kuntoutustutkimus ry
- Ammatinharjoittajakoulutus, Suomen Puheterapeuttiliitto ry, 2017, Helsinki
- Kipinää ja käytännönideoita kuvakommunikointiin!, 2017, Kipinäkeskus/ Helsinki
- Leikki sijansa saakoon - Lasta kuunteleva leikki välineenä puheterapeutin arjessa, 2018, Turku, Dialogisen puheterapian tuki ry
- Änkytys: syventävä workshop -päivä puheterapeuteille, 2018, Oulu, Auli Laiho
- Apraksia - mitä se on ja mitä sille tehdään?, 2018, Helsinki, Afasian kuntoutustutkimusyhdistys ry
- Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla - workshop, 2019, Helsinki, Puheterapiapalvelu Vuorovaikutus / Sirpa Tarvainen
- Havainnoi, arvioi ja kuntouta epäselvä puhe, 2019, Helsinki, KatjaVox Oy/ Puheterapeutti Fil. Toht. Katja Koski
- Apraxia of Speech - theoretical and clinical perspectives, 2020, Helsinki, Wolfram Ziegler, Ingrid Aichert, Anja Staiger
- Etäpuheterapiaa -verkkokoulutus, 05/2020, KatjaVox Oy / Puheterapeutti FT Katja Koski
- GAS -koulutus, 09/2020, KELA
- Aikuisneurologisen etäpuheterapian monet kasvot, 01/2021, Afasian kuntoutustutkimus ry
- Trakeostomia, logopedinen arviointi ja kuntoutus, 03/2021, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry
- Änkytyksen kohtaaminen puheterapiassa, 10/2021, Suomen puheterapeuttiliitto ry
- Dysartria, logopedinen arviointi ja kuntoutus, 11/2021, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry
- Mihin afasiapuheterapia on menossa?, 02/2022, Afasian kuntoutustutkimus ry
- Sensoriset pulmat syömishaasteiden taustalla - miten arvioin ja kuntoutan, 4/2022, Äännekoulu/ Reetta Baldin
- Tietoinen läsnäolo ja kehotietoisuus vuorovaikutuksen tukena terapiatyössä, Lastenneurologisen kuntoutuksen yhdistys ry, Strömforsin ruukki, 9/2022
- Vauvan äärellä, Lastenneurologisen kuntoutuksen yhdistys ry, Helsinki, 10/2022
- Nieleminen ja hengitys, 11/2022, Suomen dysfagian kuntoutusyhdistys ry
- Afasiakeskustelujen tukeminen (BCA/ Better Conversations in Aphasia), 11/2022, Afasian kuntoutustutkimus ry
- Aivovaurion saaneen neurologinen oireisto, psyykkinen reagointi ja kuntoutusprosessin vuorovaikutuksen haasteet, Suomen kuntoutuskouluttajat oy, 24.4.2023
- Puheterapeuttipäivät 2023, Puhemotoriikka ja puhe- ja oraalimotoriset pulmat, Helsinki, 25.-26.5.2023
- Toiminnalliset nielemishäiriöt, Suomen Dysfagian Kuntoutusyhdistys, 09/2023
- Selective Mutism Master Class, Modules 1-4, Maggien Johnson online course, 12/2023
- PRT - Pivotal Response Treatment, Roosa Britschgi, CogniMed Oy 22. - 23.2.2024
- Jaetut hetket - Näin tuet pienten lasten sosiaalisen kommunikaation perustaitoja, etäkoulutus, 15.3.2024, Comparte Oy
- Myofunktionaalisia näkökulmia kuntoutuksessa, Helsinki, LANEKU, 21. -22.3.2024
- Palliatiivinen puheterapia, SDKY, Helsinki, 4.10.2024
KÄYTÖSSÄNI OLEVAT TESTIT JA ARVIOINTIMENETELMÄT
mm.
- Reynell Developmental Language Scales III: puheen ymmärtämisen ja tuottamisen arviointi 2-7 -vuotiaille
- Expressive One-Word Picture Vocabulary Test
- Receptive One-Word Picture Vocabulary Test
- Bo Ege Sproglig Test I: 3-7 vuotiaiden lasten sanojen käytön arvioimiseen
- Bo Ege Eva Test: 2-2,5 -vuotiaiden lasten ensisanojen ja -lauseiden arviointiin
- Kettu -testi: 3-vuotiaiden lasten puheen ja kielenkehityksen arviointimenetelmä
- Lausetesti: kuullun ymmärtämisen testi 5-7 -vuotiaille lapsille
- Lumiukko: puheseula 5-vuotiaille lapsille
- Sama-Eri: suomenkielen äänteiden kuuloerottelun testi
- Action Picture - test: puhutun kielen testi lapsille
- Bus Story Test: kertomustesti lapsille
- Renfrew Word Finding Vocabulary: nimeämisen testi lapsille
- Fonologia testi
- Remeksen artikulaatiotesti
- Itpa: kielellisen päättelyn arviointi
- Boston Naming Test: nimentätesti lapsille ja aikuisille
- Token: nopean sarjallisen nimeämisen testi lapsille ja aikuisille
- Lukemis- ja kirjoittamistaitojen yksilötestistö nuorille ja aikuisille
- Lukemisen aika, leikin taika - Lukemisvalmiuksien arvioiminen ja harjoittaminen
- Luetun ymmärtämisen teoriaa ja harjoituksia
- LU-KI-VA - Lukivalmiuksien arviointimenetelmä 4-5 -vuotiaille
- Muistan, siis osaan!
- Yhdessä lukemaan! -lukupuuhakirja
- Afasian arviointi: WAB, BDAT, KAT, Token, BNT, Sanapsis, Lorua